keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Pyykkipäivä

Pesukone on saanut tänään hyrrätä, jälleen kerran. Pyykinpesu on minusta mukavaa, sillä samalla kun kone pesee voi itse lössähtää tv:n ääreen, kuten minä tänään. Tuli katsottua pari elokuvaa boxista pois. Kumpikin oli jännäri, ja se toinen oli ahdistavan kamala. . .
Kun pyykki oli pyörinyt ja narulle viety, tällä kertaa kellarin kuivaushuoneeseen (juu ulkona satoi taas), suunnistin lenkille. Ja ensimmäsitä kertaa tänä kesänä poimin tienvarsikukkia itselleni (jollei lasketa niitä Syreeninoksia?)
Olipa se(kin) kivaa, ja varsinkin kuin sain ne laitettua maitotonkkaan:)

Aah...pyykinpesu. Ihana tuoksu puhtaista pyykeistä, pyykinpesuaineet ym pidän siististi esillä. Esim. huuhteluaine on vanhassa vichypullossa. Pulverit sinkkisissä astioissa.

Ainoastaan silittämisestä en pidä, vaikka oisi ihanat tuoksuvat silitysvedet keksitty ja hankittu myös. . . sen homman siirrän aina "sit ku"-joskus silitän. . . ja voi sitä pyykkikasaa mitä sitten hoidan tunnin, pari.

Nytkin se homma oisi vastassa, mutta odotan sitä inspispäivää ensiksi!!

Vanhat pyykkilaudat on ihania. Kuvassa oleva iso lauta on saatu sieltä tutusta siskon navetasta viimevuonna, ja tuo pikkuinen on hankittu Pianon ostamisreissulla (luulin et tuo lauta oisi ollut se hintavampi ostos, mut niin ei sit ollutkaan;))) Pienestä pulitin mukisematta 15 euroa, KÄÄK!! Mutta jätin toisten löydettäväksi samankokoisen pienen helmitaulun ja vanhan pienen ruskeasävyisen maapallon. . . ja varsinkin se maapallon jättäminen sinne lievästi harmittaa;))

No mun pyykkipäivä kuvia on tässä, olkaast hyvät:D



Vanha silitysrauta lapsuudenkodista



Pikkuruinen pyykkilauta. Onko tämä tehty lapsille, vai hienopyykille;) Pitsihepeneille?



Juu mattopyykki odottaa vielä. . .



Tienvarsikukkia<3



Soutaa, huopaa. . . mäntysaippuan tuoksua ei voita mikään;)

Tällaiset arkiaskareet tänään, vielä viikko lomaa, joten tässä ehtii vielä vaikka mitä. Tai niinhän sitä luulis;)

Terkuin:Anne-Mari

14 kommenttia:

  1. Mattopyykki odottaa minuakin..ja totta että se ainoa oikea on mäntysuopa ja se tuoksu niiiin ihana :)

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia, ihana vanhan ajan tunnelma. Pyykkilaudat ja kedonkukkaset sopivat ihanasti yhteen. Minäkin saan pian vanhan pyykkilaudan kotiin...miten maltankaan odottaa, kun näitä sinun kuviasi ihailee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, taisin huomatakkin että ostit jostain blogista pyykkilaudan. Hieno ostos!

      Poista
  3. Ihanat pyykkilaudat! Milloinkohan löydän omani. Ja mihinkohan sen laittaisin.. :D

    Mulla on kestänyt pyykkipäivä jo kohta kaksi viikkoa. Aina iso ikea-kassillinen vessan lattialla likapyykkia ja puolen olkkarin kokoinen kuivatusteline täynnä pestyä.
    Joko meillä likastellaan vaatteita tosi paljon tai sit on liian pieni kone, sillä en mä päivässä kerkee kun yhden koneellisen pesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on ikean kassit mihin säilöä:)) totta, kyllä se meitinkin huushollissa pyykkiteline valtaa välillä olohuonetta välillä pojan huonetta! Oliskos vessan seinässä tilaa laudallesi??

      Poista
  4. Kyllä kelpaa pyykkäillä, kun ympäristö on kaunis.

    VastaaPoista
  5. Näiden kuvien myötä pyykkääminen näyttää todella ihanalta :D

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia!♥
    Minulla sama juttu etten silittämisestä (enkä oikein mankeloinnistakaan) pidä. Kun sitten saa aloitettua niin siinä vierähtää pitkä tovi. Ja kyllä se sitten ihan mukavaa on!
    Voi miten minua nauratti... Kuinka "samiksia" olemme; -minulla ollut pitkään haaveissa karttapallo -ja nimenomaan ruskea sävyinen... ;)
    Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titti:)) on se kiva harrastaa samaisia innostusten lähteitä!! Ja koskaan ei tuu vihreetä naamaa jos joku on löytänyt jotain ihanaa vaan on aidosti iloinen toisen puolesta! Joten eiku ruskeeta maapalloa haalimaan:))

      Poista
  7. Voi kuinka söpö pikkupyykkilauta!!
    Kyllä nyt kelpaa pyykkäillä :)

    Ja totta, mäntysuopa tuoksuu aivan iahanalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)) Mahtaako näitä raaskia ottaa käyttöön? jos vaikka lahoo...?

      Poista