perjantai 24. tammikuuta 2014

Jääkakkuja

Pakkas perjantaita kaikille:)

Enpä ole ennen viitsinyt (lue: tajunnut) laittaa jääkoristeita parvekkeelle. Olen omaksunut ne omakotitalojen ja rivitalojen talvipuuhiksi.

Mutta mutta.....no eilen luin ihanan blogin Sirkan jääteoksista, niin innostus tarttui. Voisi sanoa että siltä seisomalta hain kakkuvuokia ja laitoin parvekkeelle jäätymään. No eihän niistä tullut niinkuin mallikuvissa on näkynyt.

Jos jäädyttää vettä ja laittaa kuivuneita ruusuja pinnalle ja lisää taas vettä, ne ruusut ei jäänyt jäänsisälle vaan pinnassa ne kellui??? Vähän paremmin onnistui vuokajääteos;)

Mutta ainaskin sain laitettua rautalankaa sen ruusuteokseen kiinni joten voin sen ripustaa roikkumaan halutessani.

Kivaa hommaa. Taidan tehdä lisää ehtoolla. Pakkasista kaikki hyöty irti:D












Callonanoksia pääsi myös kakkuun.

Murusen kanssa nämä kipattiin näytille, oli siinä pojalla ihmettelemistä mitä kakkuja Mummeli on leiponut. Sitä kysymyksen tulvaa....no siihen oli hauska vastata: ihan hyvä kysymys, kysyppä joku toinen:DD

Pakkasterkuin: Anne-Mari

27 kommenttia:

  1. Minä tein tulppaneista "kakun"...on kanssa kivan näköinen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tuli<3 Oli mielessä että haen kukkia, mutta kun oli tämä lapsenlikan homma päällä;) Voisin kyllä vielä kokeilla pakastaa...ainaskin ruusuja<3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. :)) Kiitos. Näitä varmaan teen lisää;)

      Poista
  3. Ihastuttavia kakkuja :)
    Kivaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari<3 Myös sinulle mukavaa viikonloppua:)

      Poista
  4. Ihania kakkuja! Ja miten ihana lyhty sinulla on <3 Oikein ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Lyhdyn olen saanut joskus joululahjaksi, harmikseni hajotin siitä lasiosan syksyllä...mutta toimii silti, ainakin tuulettomalla säällä;) Mukavaa viikonloppua myös sinulle<3

      Poista
  5. Upea ruusukakku! Minusta se on parempi noin, niin ruusut eivät näytä "tulehtuneilta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitaa olla;) Taisi vahinko olla sittenkin parempi näin:))

      Poista
  6. Pidin tuosta vuokakakusta. Itse olen käyttänyt vain elintervikevärejä jääkakkujen värjäämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niitähän voi värjätä myös. Mun poika ehdotti että värjää maidolla-saat valkoisia teoksia;)

      Poista
  7. Kauniita jääkakku! Viime talvena jäädytin tulppaaneita vedellä täytetyissä maitotölkeissä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita jääkakkuja!!! (vielä lisää virheitä...) ;)

      Poista
    2. Joo, maitotölkissä voi jäädyttää kans. ostin nyt tulppaaneja mut enhän mie raaskinu niit jäädyttää.....ainaskaan vielä:D

      Poista
  8. Tulipas "kakuista" kauniita ja herkkiä!! Ihania talvisomistuksia kerrassaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on ihan kiva tehdä...tosin mulle hätähousulle hitulaista hommaa:)

      Poista
  9. Tosi kaunista! Pitäispä kokeilla itekkin :)

    VastaaPoista
  10. Ompas kyl jänniä!! Ja niin herkkiä, noihin iskee varmaan himo et mitä kaikkea niihin piilottais...mä oon aina ihastellut kun jääkoristeisiin upotetaan valkeita tulppaaneja..mut ollut aina niin laiskiainen tekemään tollasia.. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu iskee:) Mietin et helmet ja simpukat olis ihania....nyt jäätyy ne tulppaanit ulkona...jäävät pinnalle osin. Teen näköjään omannäköisiä:D

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa <3 Lisää on jäätymässä;)

      Poista