perjantai 31. toukokuuta 2013

Ruukku

Moi,
painelinkin sitten jo tänään Torpparin puotiin hakemaan yhden jutun.
Mielessä kummitteli yksi ruukku, jota olen jo ihastellut moneen kertaan. Nyt sen sitten hain pois, ennenkuin puoti sulkeutuu. Ja lähti sitten mukaan myös yksi pahvilaatikko ja saippuaa.

Yhden ison Lobelian hain kaupan pihasta ja kirjahyllystä lähti ulkoilemaan Neiti kesäheinäni:)








Mietittiin pysyykö tässä vesi, mutta taitaa pysyä. Jollei pikkuhiljaa imeydy ruukun sisälle....hups!
Tähän tarttee hankkia joku herkkä kasvi, taidan ostaa tekosellaisen kun kaikki herkät kuolla kupsahtaa viikon sisällä!


Tän laatikon laitan astiakaappiin, säilön servetit tähän.



Ulkona ukkostaa.....en oikein tykkää, mutta tarpeellista tuokin taitaa olla. Kohtaa taitaa tulla vettä taivaan täydeltä.

Jos vielä imuria liikutan niin olen saanut tehtyä taas kaikkea aikaiseksi yhtenä vapaa päivänä, sain suoritettua hygieniapassin aamupäivällä, tehtyä ostokset, muutin taas asetelmien paikkoja, kukkia on hoidettu, ym ym.

Jäpällä alkoi eilen kesäloma, saikin todella hyvän välikausi-todistuksen ammattikoulusta<3

Nyt Mamma ylös ja loput siivoukset pois päivänjärjestyksestä! Mukavaa viikonloppua kaikille, toivotteleepi:

Anne-Mari


13 kommenttia:

  1. Ihanan ruukun löysit!! Mukavaa viikonloppua. :-)

    VastaaPoista
  2. Katselin tuota ruukkuua...on ihana!!
    Vietin tänään 2,5 tuntia Lokomossa, Amiksen valmitumisjuhlissa..::))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä valmistutaan parin vuoden kuluttua;) Vai et sortunut ruukkuun, löysitkö jotain muuta?

      Poista
  3. Hyvää lomaa pojulle!
    Täällä aurinko porottaa edelleen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan, kiitos:) No eipä meillä kauan jyrissyt, eikä tullut sitä vettäkään täällä keskustassa vaikka niin mustalta näytti. Parin kilsan päästä tuli kuin saavista!

      Poista
  4. Oh tulispa tännekin sitä ukkosta... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa lähti sinne päin? kauan ei paukkunut, ja onneksi, sillä pelkään mokomaa, varsinkin salamoita:( hui!

      Poista
  5. Onneki kävit ruukun hakemassa, todella kaunis! Tuohon sopisi lankaköynnös, minä olen laittanut ne noihin keraamisiin ruukkuihin siinä muoviruukussa, jonka pohjaan laitan suojaksi foliota.

    Olet ollut puuhakas...minä vain istun auringossa ja metin, että kukahan tuonkin nurmen ajaisi...ei ole hirveästi mökissä vapaaehtoisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää hankkia robottileikkuri?:) Joo, pakko se oli hankkia, kun kerran mielessä pyöri vallan. Lankaköynnöstä olenkin ajatellut.

      Poista
  6. Voi,miten kauniin ruukun löysit! Kelpais mullekin:)!

    VastaaPoista
  7. Voi kun kauniin ruukun löysitkin :)
    tuksu

    VastaaPoista