sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pitsiliinatöttörö ja pitsiliinat ikkunassa

Hyvää sunnuntaita kaikille <3

Viikonloppu mennyt monenmoisessa askareissa, on leivottu sekä torttu.että taitataikinaa, käyty kaupoissa, kirppareilla (saaliina valkoisia nappeja pari pussillista), ihmetelty paloautoja ja tänään käyty ekoissa joulumarkkinoissa. Ja tavattu itse Joulupukki:)

Pikkupoika pääsi kertomaan ihan itse toiveensa pukille, kunhan nyt pikkasen Mummeli auttoi. Mut jos nyt Korvatunturilla tätä blogia lukee tontut tai muori tai ihan isäntä itse niin, poika haluaa Robotin. Kuulemma ihan sama millanen, kunhan se kävelee eteenpäin ja jossa on paljon nappuloita. Siis ihan iisi toive;)

Mummelilta pukki ei sitten kysynytkään mitään, vaikka mulla olis ollut metrin pituinen lahjalista taskussa valmiina-kummallista? No, lähetän sen perässä Päämajaan;)

Markkinoilta ostin nätin sydänkoristeen, kaarnasta leikattuja tähtiä pussillisen ja muuta askartelutavaraa. Ei oikein voinut keskittyä, kun tuo vauhtiville veti jo muualle päin mummelia...

Pitsitötterön teko onnistui, mutta ne pitsikulhot levahti?? Ikkunassa roikkuu nyt muutama pitsiliina tärkättynä. Mun mielestä vesisokeri seos vaatii vielä lisä sokeria annokseen! Nyt oli 3dl vettä, 1dl sokeria. Pitsitötteröä hiukan harsin kiinni, ettei aukea menossa mukana. Sisällä nyt silkkinauhaa helmillä ja muutama hopeinen pikkukoriste. Kaunis.







Yksi ikkunakoristeistakin on ruvennut käpristymään?? Pitää tehdä uusiksi. Kaikki helppo askartelu muuttuu näköjään epäonniseksi ähellykseksi...ja mun hermoilla kun tarttis tulla heti valmista eikä odottaa pari päivää jotain kuivumista...

No se siitä!

Leppoisaa alkavaa viikkoa kaikille!

Anne-Mari

12 kommenttia:

  1. Kaunista ja nättejä kuvia. Se onkin jännä paikka mennä kertomaan joulupukille toiveensa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli se jännää;) Ehkä kori jossa oli karamellejä houkutti enemmän pientä poikaa:)

      Poista
  2. No, johan oli pukki, kun ei kysellyt lahjatoiveita :D
    Mutta mukava päivä on teillä kyllä muuten ollut!

    Ja ihana pitsinen tötterö! Mä sujuvasti ihastelen muiden blogeissa noita askarteluja, mutten ole vielä itsen näppejäni sokeroinut. Pitäisköhän...?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kummallinen pukki;) Ja hauska viikonloppu-nyt olenkin ihan naatti!
      Ihan kivaa askartelua tämä on, onnistuminen on mulla vähän niin ja näin:) Ja kokeile ihmeessä!

      Poista
  3. Oi, että on hienot nuo ikkunassa roikkuvat liinat!
    Muistui mileen, että minullahan on ystäväni virkkaamat lumihiutaleen varastossa...pitääkin kipaista ne hakemassa...:)
    Mukavaa ensiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun ei ainakaan täällä ole lunta, on sitten valehiutaleita edes:)

      Poista
  4. Hienoja taideteoksia nuo ovat, mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  5. Viime vuonna tein myös noita lumihiutaleita ja tärkkäsin ne, teen tärkin 1:1:een, silloin siitä tulee tarpeeksi kestävä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitää kokeilla uudelleen, ainaskin nuo kulhot haluan kestäviksi.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Tykkään myös, nyt pitää kaikki liinat käydä läpi, jos saisi lisää tehtyä:)

      Poista