keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Tuen tarpeessa

Heips,

aurinkoista keskiviikkoa. Itse en ole tuen tarpeessa, mutta tulevat kesän kukkaset on, joten tällainen "tukipaketti" lähti matkaani tänään;)

Ihan kiva vihertävänä, mutta ei mulle sopiva, joten eiku suti käteen. Ja valkoiseksi Hän muuttui:D

Olin tänään kiertämässä Kaarinan kauppoja, ja ihan pientä tarttui mukaani. . .jotakin suurta olis saanut tarttua matkaan, sillä löysin nyt tv-tason ja samansarjaan olevan vitriinikaapin olkkariini. Pitäisikö hankkia ja ostaa pois. Ei ollut hinnalla pilattu, mutta silti tietää monen viikon tonnikala ja makaronikuuria mulle ja pojalle...? Olisipa jo ollut kesäkuu ja lomarahat tilillä, en olis miettinyt viittä minuttia pidempään !

Ekaksi ihan tärähtänyt ennen-kuva:


ja Nyt:




Nostin orvokit kuvauksen ajaksi tohon rekvisiitaksi. Tässä ois tarkoitus kesällä kasvaa jotain, joka kasvaa ylöspäin. . .

ja pikkumökki perhoselle <3

Parveke tarttis vielä kaikenlaista ja ennenkaikkea raivausta, näkisittepä lattian. . .on meinaan ruukkuja ja vateja ja maitotonkkaa, koreja, multapussia jne jne.... mutta enköhän joku päivä inspis iskisi.

Kehtaisinko kertoa yhden vitsin, jonka kuulin tänään isännältä, joka oli shoppailemassa kanssani ? No anteeksi, mutta kerron silti:

Mies oli ostanut uudet kengät, mutta vaimo ei huomannut mitään, vaikka kuinka niitä yritti esitellä. Mies riisui itsensä alasti ja jätti uudet kengät jalkaansa. Vaimo: mikä se sulla siinä riippuu? Mies: se katselee mun uusia kenkiä. Vaimo: olisit ostanut uuden hatun :D

See you;

Anne-Mari

12 kommenttia:

  1. Oikein soma tuunaus ja mojova vitsi...Täällä itekseni ääneen hekottelen :)

    VastaaPoista
  2. Hahhah haa!
    Hieno tukikeppi, vai voiko sitä enää tuollaisen vitsin jälkeen mitään tukikepeistä puhua :-)

    VastaaPoista
  3. hatut vaan kukkasille jotka ei sun komiaan tellinkiin mahu! :D

    VastaaPoista
  4. Ihana tukikeppi! Onnistunut tuunaus. :)

    VastaaPoista
  5. Hei, miks et soittanut ovikelloa jos täällä kaupoilla kävit!
    Hiéno tuunaus...taas...:)

    VastaaPoista
  6. Ihan pakko kysyä, kun huomesin, että asutte aika alhaalla niin eikö teidän partsilla käy pitkäkyntisiä..? Jos ei, niin hallelujaa Suomen maa, täällä ei ensimmäisen PÄIVÄN jälkeen olisi roskaakaan jäljellä tuolla partsilla... =) Kivaa alkavaa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asun ekakerroksessa. Pitkäkyntisen tarttis nähdä jonkinlaista vaivaa kiivetäkseen parvekkeelle, ja naapurissa on tilitoimisto jossa on porukkaa lähes 12h päivisin....
      Sillä kolinalla ja vielä kun on näköyhteys keskustaan, kävis varkaalle köpelösti.
      Harmi kun jossain sitten putsataan kaikki:(

      Poista