tiistai 14. toukokuuta 2013

LP-levyt uusiokäyttöön

Moi,
terkkuja sairastuvalta:(  Iski sitten sunnuntai-iltana makoisat vatsakivut ja siitähän syntyi aikamoinen show (noroa epäillään). Koko lähisuku samoissa keimeissä. . . mun pikku-ukkokin oli kovassa oksennustaudissa. Mutta taas pikkuhiljaa palaillaan kylille ja linjoille.  Mulla on muistona vain kovat lihassäryt ja ruokahalun katoaminen (ja saa olla poissa kyllä kauemminkin;))

Tänään jaksoin avata läppärinkannen, ja iltapäivällä poika auttoi mua leipomaan. Siis vahti huolestuneena vierestä, etten polta koko keittiötä;)

Uuniin jouti LP-levyt, tiedätte ne vinyylilevyt. Mielessä on ollut, että teen kulhoja niistä, mutta aina ajatus on ollut unohduksissa, mutta tylsyydessä, kun näin parit vanhat ja huonot älppärit, päätin kokeilla. Googlesta ohjeet ja toimeen, ja poika viereen vahtimaan:)








Nämä ei ehkä niin minuun makuun, mutta kelpaa ainaskin pojalle sipsikulhoksi, kaaveilee jo kun joskus muuttaa oman kotiin että säilöö pullonkorkkeja niissä (mitä ihmettä?? Varmaan jaffapullon?)

Hmm....näitä on nyt parit tehty. Taitaa kohta suku saada lahjoja;)


Laitan vielä ohjeet, jos itsekkin haluatte tehdä näitä:

Uuni 50-75 astetta
Pellille paperi ja kuumuutta kestävä kulho/vuoka/, LP-päälle ja uuniin.
Vahdi kokoajan, älppäri alkaa hetikohta sulaamaan, kun on oikein levynreunat alhaalla (kesto vain pari minuttia), ota pelti pois uunista ja taivuta reunoja haluamasi muotoon, pidä hetki kiinni ( itse käytin uunikintaita)
Anna jäähtyä ja kovettua. Valmis!

Toinen tapa on:

laita muotti oikein päin ja älppäri päälle+muki ym painoksi päälle. Älppäri sulaa muotin sisälle, voit avittaa kun otat uunista ulos.

Toivottovasti tuli järkevä postaus, kun toisella silmällä katson matsia;))

Anne-Mari


16 kommenttia:

  1. Voi mistä nuo ideat syntyy ja löytyy?? En kyllä ikinä olis keksinyt mitään tollasta ;) Nuoriso varmasti kyllä tykkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh...joskus törmäsin näihin netin ihmeellisessä maailmassa. Nyt kun vanhoat älppärit tuli vastaan, ei ku tuumasta toimeen:)
      Nuoret tykkää: tytär jo otti yhteyttä että hänelle 2 kpl-kiitos:)

      Poista
  2. Onpas nokkela keksintö lp-levyjen uusiokäyttöön.
    Omamme ovat tainneet päätyä kaatopaikalle. Hmmm...
    Toivottavasti Noro ei tuu takaisin, kumma tauti, kun kiertää koko ajan Suomea.. Kävi meilläkin :(
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin ikävä Noro-virus-hyi olkoon! Mutta taas elämä maittaa;) Kirppikset tarjoaa aika kasoja älppäreitä, jos haluaa ruveta sulattelemaan:))

      Poista
  3. Hauska idea ja varmasti nuorison mieleen! Kysyttiinkö edes sinulta, että mikä ihmeen älppäri? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme, ei kysytty. Vaan innokkaasti kerrottiin että tästä vois tehdä myös kellon:) Pitänee sellanenkin varmaan tehdä pojalle?

      Poista
  4. Heippa, toivottavasti vointisi jo parempi. Mun on kans niin 101 yks kertaa pitänyt kokeilla tuota, mutta jotenkin on jäänyt vaan. Samoin, ei oikein miun makkuun, mutta poitsulle kelpais varmasti tai sitten tosiaan lahjaksi pakettiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoriso juu tykkää:) Ja kuten Rva Kivitikalle jo kirjoitin olisi kellolle myös käyttöä. Mutta hauska lahjaidea monelle!

      Poista
  5. No jopas on ovela idea ja noi todellakin on ihan hauskoja nuorten sisustukseen!

    Mua on tuo tauti vainonnut monta kertaa, ihan jännään milloin se meille napsahtaa! Ällöys :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon ettei napsahda kohdallesi, sen verran kamala tauti!
      Netistä löytyy hauskoja juttuja, kun oma pää ei aina suodata uusia tuulia;)

      Poista
  6. OH, hitsin kiva idea!!! Sopis just tuonne murkun kämppään :)

    VastaaPoista
  7. Vau mikä idea toi lp-levyjuttu! Toihan olis meidän pojan huoneeseen tosi upee!

    VastaaPoista
  8. Hienoja...ja minulla varastossa ISO laatikollinen lp-levyjä...:))
    Meillä naapurissa riehunut kanssa ärhäkkä vatsatauti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikun leipomaan;)
      Itse menossa terveydenhoitajan pakeille....säryt vielä mekaluokkaa:(

      Poista